Blondius on asenne!

Ah, ihanaa! Olen Blondi, oikein isolla B:llä! Ystäväni (brunette) tokaisi viattoman hölmöilynsä jälkeen olevansa oikein blondi ja siinä välähti. Toden totta, blondius on ennenkaikkea elämänasenne. Se ei ole sidoksissa hiusten- tai ihonväriin millään lailla. Vaikka blondit liitetäänkin hyvin yleisesti käsitteisiin, yksinkertainen, naurettava,tyhmä jne..niin mitä näiden asioiden taustalta onkaan löydettävissä!?
Onko yksinkertaisuus sitä, että ei tiedä kaikkea ns. yleissivistävää perustietoa?
Onko naurettava sitä, että menee kellosepänliikkeeseen vaihdattamaan herätyskelloon pattereita vaikka kello onkin vanhanaikainen vedettävä versio? (kuten minä)
Onko tyhmyys sitä, että ei ymmärrä loukkaantua muiden vähättelevistä puheista?

Oma blondiuteni puhkesi kukkaan siinä hetkessä kun ensimmäisen kerran uskalsin kertoa tuon herätyskello tarinan muillekkin ihmisille, tiesinhän heidän kuitenkin nauravan minulle, ja nauroin itse mukana, aidosti vedet silmistä valuen. Enää en edes tiedä kuinka monta ihmistä on saanut nauraa ja kokea ilon puhdistavaa voimaa kuultuaan minun hölmöilystäni. Mitä useampi sen paremman olon se minulle tuo. Maailmani ei kaatunut tuohon "töppäykseen" vaan siitä se lähti vasta avautumaan. Ymmärsin, että naurettavana olo muutti täysin muotoaan myös minulle nauraneiden ihmisten silmissä kun en enää hävennytkään mokomaa pikku juttua! Voin kertoa, että näitä pikkujuttuja on vuosien varrella tullut hurjasti lisää eikä varmaan loppua näy. Varsinkaan nyt kun uskallan myöntää olevani todellinen blondi.

Nyt uskallan myöntää, että en oikeasti edes halua oppia kaikkea. Pystyisin siihen kyllä, mutta miksi en antaisi jonkun toisen päteä omalla alallaan ja auttaa minua siinä mihin minulla itselläni ei ole minkäänlaista intohimoa. Näin toimien en hukkaa omaa energiaani sinne missä se muuttaisi muotoaan negatiiviseksi pakon sanelemana. Sen sijaan valaiseva positiivinen virta vain kasvaa kun sallin myös jonkun toisen toteuttaa omaa intohimoaan.

Vapauta sinäkin oma sisäinen blondisi edes hetkeksi, voin luvata että et halua enää piilotella sitä sen jälkeen! Toimi intohimojesi mukaan, toteuta elämäsi unelmaa ja usko, että blondin siivet kantaa todella korkealle! Vaatii suurta rohkeutta ja vahvaa itsekunnioitusta olla oikea rehellinen blondi. Joudut nöyrtymään toisten apuun, nauramaan itsellesi, tunnustamaan omat epäkohtasi. Kuitenkin tuon tehtyäsi tulet huomaamaan kuinka paljon helpompaa ja iloisempaa elämäsi onkaan. Anna muillekkin mahdollisuus kasvattaa omaa blondiuttaan ja pyydä heiltä vain sitä, minkä tiedät olevan heille mieleistä!

Oivallusten polku

Oivalluksia on tipahdellut tietoisuuteeni viime aikoina siihen tahtiin, että välillä ei oikein tiedä onko jalat ollenkaan maan kamaralla. Tai kuinka syvällä niiden pitäisi olla. Koko kesä meni todellisessa ei tekemisen tilassa ja ainakin minulle se oli hyvin hyvin hämmentävää. Ymmärsin kuinka helppoa on upottaa erilaisia tunnetiloja ja todellisia tarpeitaan erilaiseen tekemiseen. Kun tekemistä ei ollut pelastamassa, oli pakko huomioida muut puolet tai kenties oikeammin se oma itsensä. Ne tunteet ja tarpeet joita olin työntänyt pois asettamalla muiden tarpeet edelle. Se on niin helppoa, kaikki kun ei ole myöskään niin kaunista katseltavaa mitä peilistä näkee.
Prosessi ei ole kaikenkaikkiaan ollut mitenkään helppoa ja usein on tehnyt mieli heittääkkin hanskat tiskiin, mutta joku osa minua on kannustanut jatkamaan. Aste asteelta huomaan, että olemisen tila ei ole enää erillinen tekemisestä. On aivan sama mitä teen kunhan muistan huolehtia tilasta kuka olen. Ja sen päätöksen voin tehdä joka hetki uudelleen. Myös päätös olla päättämättä on päätös. Huomaan miten paljon tämä kaikki vaikuttaa kehooni, ei pelkästään mieleeni. Mieleni voi siis huijata tunnetilojani jotta kehonikin voi paremmin.
Kannattaa testata. Muuta tietoisesti tunnetilaasi juuri nyt, kokeile vaikka väsyneestä onnelliseksi, tasapainoisesta surulliseksi, ärtyisästä iloiseksi, ihan miten vaan. Huomaat kuinka nopeasti pystyt sen tekemään täysin tarkoituksella ja tietoisesti. Tunnet sen varmaan myös kehossasi, voit tarkkailla esim. lihasten jännitystilojen muutoksia tai vatsanpohjan kouraisuja. Ajattele itsesi parempaan, iloisempaan ja rakkaudellisempaan tasapainoon. Eikö ole ihanaa!

Oivallusten ilta-kurssia tässä suunnittelemaan! Tule sinäkin!

Pelkotilojen käsittely voikin olla haastavaa... Varsinkin kun pelot ovat alitajuisia ja ne tuntuvat vain kireytenä kehossa. Tuntee, että asiat eivät suju ihan niin hyvin ja luontevasti kuin ne voisivat, mutta mikään kello ei kilise kertoen mikä mättää. Päätä särkee ja selkäkin on hieman kipeä vaikka mitään selvää syytä ei asialle löydy. Mitä minä pelkään, minkä asian aloittaminen minua oikein jännittää? Mihin asiaan elämässäni olen vain sopeutunut ja kannan sitä mukanani vaikka se ei olekkaan osa minua?

Apua!!

Laitan sormet näppäimistölle ja alan naputtelemaan luottaen täysin siihen että minulle annetaan sanat jotka tulee kirjoittaa ylös. Ne sanat ovat meille sydämessämme tuttuja mutta vaativat hieman esiin kaivamista. Tieto alkaa kutsustamme nousta pintaan yhä tehokkaammin ja useammin. Tunnemme sen kuinka elämämme ja ympäristömme kaipaa muutosta. Se tuntuu välillä niin lujaa että olo on kuin pakahtuisi. Useinkaan emme toki tunnista syytä siihen miksi tuntuu että nahkamme repeää. Se on vain tietoisuus tunetasolla joka pyrkii pintaan. On hyvä istahtaa hetki ja sulkea silmät sekä hengitellä syvään. Ymmärrys aukeaa ja saatamme jopa tuntea rakkauden sanansaattajan siiven sipaisun poskellamme pienenä kutinana tai kenties raikkaana tuulenvireenä. Asiat eivät koskaan muutu vaan meidän suhtautumisemme itseemme ja sen mukaan myös ympäristöömme muuttuu, näin saatamme nähdä ja kokea asiat jo huomattavan paljon aurinkoisempana. Jokaisessa hetkessä ja asiassa asuu meille jonkinlainen opastus. Kaikesta siis aivan kaikesta selviää vaikka ei juuri siinä hetkessä päättäisikään nähdä asian positiivista puolta.
Iloa, iloa elämään. Muistatkko kuinka lapsena nauratti kun ”peruna” näkyi sukasta ja mummo tuli sitä poimimaan. Ihanan nautinnollinen ja kutituksen jännittävä odottaminen on vaihtunut kiukkuun taas yhdestä rikkinäisestä sukasta. Pelkäänkö siis olevani lapsellinen vai surenko lapsenomaisuuteni katoamista?
Rikkinäisten sukkien päädyttyä roskiin lähdenkin kokeilemaan saanko vielä pottuvarpaan suuhun tai nilkan niskan taakse.

Omaa tajunnanvirtaa on näköjään aika haastavaa saada kirjalliseen muotoon. Sormet eivät ennätä kirjoittaa kaikkea sitä mitä päässä juoksee. Itseasiassa taitaakin olla niin, että sensuuri sen välillä mitä uskaltaa näin julkisesti kirjoittaa ja sen mitä oikeasti haluasi on aika voimakas mielemme tuote.
Puheita, esiintuotuja asioita jopa julistuksia tulee kyllä tehtyä kun makaa hiljaa silmät suljettuina, mutta kun sormet menevät näppäimelle niin pelko valtaa helposti ja sensuuri kärjistyy. Pääsemme siihen mielenkiintoiseen asiaan kuin oman itseni pienuus. Mitäpä minä kirjoittaisin sellaista joka voisi olla jollekulle muullekkin avartavaa luettavaa. Mitä minä nyt osaisin sanoa kun kaikki on jo sanottu viisaampien ja suurempien suulla. Ajatuksia ja ideoita kyllä pulppuaa ja ne kuitenkin alistetaan oman pienuuden alle , suljetaan pelokkaasti oman itsensä sisään kunnes huomataan, että joku toinen on tehnyt sen saman julkisesti, huomiota ja keskustelua herättävästi saaden aikaan jotain positiivista, hän uskalsi.
Mitä kaikkea tämä samainen pelkotila elämässämme koskeekaan. Ystävä uskalsi ostaa sen ihanan punaisen takin josta sinä haaveilit ajatellen sen olevan liian huomiota herättävän näköinen sinun päälläsi, työkaverit ehdottavat kaikkien innolla vastaanottamia muutoksia pieniin käytännön asioihin, muutoksia joita mietit itse mielessäsi viime viikolla, mutta et uskaltanut tuoda niitä julki. Oli se mitä vaan, niin usein, aivan liian usein vähättelemme itseämme , tunteitamme , tietoisuuttamme. Se mitä olemme on aina riittävää juuri siinä hetkessä, se jäämmekkö siihen hetkeen vai uskallammeko hypätä turvarajojen ulkopuolelle tietäen, että siitäkin seliydymme on asia erikseen. Huomiot näistä tilanteista voivat olla tuskallisia, nostaa oma itsemme latistaminen mieleemme. Tuskallinen havainto on miltei aina todenmukainen. Meillä on kasvukipuja, mutta niistähän selviää, havainnoimalla, kohtaamalla itsensä ja rakastamalla vapaasti.

Tänään, juuri tänään en pohtinut eilistä en haaveillut huomisesta. Kulutin päivääni sen mukaan miltä minusta juuri nyt tuntui. Aamulla asiaan piti oikein keskittyä jotta pystyin kuuntelemaan itseäni juuri siinä hetkessä. Miten helposti ajatukset lähtevätkään karkaamaan tulevaan ruokailuun ja illan saunanlämmitykseen, saati seuraavan viikon tuleviin tehtäviin. Mutta suurimmaksi osaksi onnistuin!! Päiväni oli erinomaisen hyväntuulinen, leikkisä ja rentouttava. Palkkioksi ponnistelustani sain siistin pihan, rentouttavan lukuhetken, maistuvan ruuan, rauhallisen saunahetken mieheni kanssa, mielenkiintoisen kahvihetken äitini kanssa, useita lämpimiä halauksia lapsiltani, iloisen kävelyretken poikieni kanssa, sain olla mukana omani ja lainatyttäreni hömpötyksissä ja nyt vielä ennen nukkumaan menoa pienen hetken kirjoittaa tämän kaiken ylös. Niin paljon ja niin ihania asioita juuri nyt tässä. Kiitos myös itselleni halusta oppia taito olla tässä ja nyt. Jatkan opiskelua avoimen uteliaana.

Kuinka loistavan kirjasarjan "Keskusteluja Jumalan kanssa" Neale Donald Walsch onkaan kirjoittanut. Yhä edelleen niin ajankohtainen ja kuten kirjassa mainitaankin, se päätyy aina lukijansa käteen juuri sillä hetkellä kuin kukin on viestin valmis vastaanottamaan. Niin yksinkertaista kuin tämä elämämme voikaan olla.

Pieni ihminen pohtii pienuuttaan, mutta mihin nähden ja keneen verrattuna. Mikä tekee toisesta "suuremman" ja toisesta "pienemmän" kun jokaisen elämä on kuitenkin juuri sitä mihin hän itse uskoo kykenevänsä. Kumpi käyttää enemmän energiaansa eli kumpi on suurempi, ihminen joka unelmoi suuria ja uskoo vakaasti unelmiensa toteutuvan ja niin käykin vai ihminen joka haaveilee paljosta, mutta ei usko niitä koskaan saavuttavansa eikä todella saavutakkaan? Jollain tavalla en ihan heti näe näissä juurikaan eroa, saman verran energiaa ja uskoa itseensä tarvitaan kummankin lopputuloksen saavuttamisessa. Se vaan ohjautuu joko uskoon onnistumisesta tai epäonnistumisesta.

Lähtökohdillakaan ei ole merkitystä, köyhistä ja riekaleisista kodeista lähtöisin olevia nousee huimaan menestykseen ja onneen ja taas rikkaasta ja päällisin puolin sopuisasta kodista ajaudutaan täydelliseen umpikujaan. Siinä saattaa vaikuttaa vanha sanonta:" Köyhä antaa vähästäänkin, rikas ei paljostaan." Voisikohan se tarkoittaa jotain muuta kuin sitä maallista mammonaa jota niin helposti kadehditaan. Köyhä uskaltaa kenties helpommin tässä maailmassa rakastaa, kun ei ole omaisuuden menettämisen pelkoa. Rakkaudessa kavaneena on ehkä helpompi ymmärtää tätä elämänkirjoa jota maa päällään kantaa eikä menestyksen rakentamisen tavoitteena olekkaan kenties ainoastaan oman omaisuuden kasvu vaan mielessä saattaa pyöriä muutama asia joihin voi tuoda apua omalla panostuksellaan.

Mitä siis tarvitsemme siihen eheään elämään? Elämmekö pelossa, pohtien ja ennakoiden kaikkea kamalaa mitä saattaa tapahtua vai kuljemmeko kohti unelmien toteutumista antamalla itsellemme vihdoinkin vapauden toimia sen mukaan kuin meistä tuntuu hyvältä, siis oikeasti hyvältä.

Tunteisiin tutustuminen osaakin olla todella mielenkiintoinen matka itseensä. Varsinkin kun olen aina pitänyt itseäni kovin tunteikkaana henkilönä. Näin sitä on osannut itselleen piirtää kovin kauniita kuvia itsestään. Se valtava voima joka saa koko vartalon tärisemään on jotain aivan muuta kuin mitä olen aikaisemmin ajatellut. On aika haastavaa työntää mielen tuomat ahdistukset ja häiriötekijät syrjään vaikka huomasin sen olevankin oleellisen tärkeä osa tunteita tutkaillessani. Niin paljon on opittua käyttäytymistä ja reagointia minussakin sisällä, että ymmärrän kyllä miten helppoa on usein kääntää tilanteita ja tapahtumia jonkun muun niskoille ja juosta itse pakoon tai nousta puolustusasentoon. Haasteena onkin opetella toimimaan todellisten tunteiden pohjalta vaikka vain muutama minuutti ensin päivässä kunnes pääsee jo kokonaiseen tuntiin kerrallaan. Kuinka paljon nämä tunteiden ohjauksessa tehdyt valinnat tulevatkaan muokkaamaan elämää. Ihana ajatus ja tavoite, jättää järki taakseen ja luottaa siihen, että tunnen sen mikä on oikein ja toimia sen mukaan vaikka ympäristöni sanoisi mitä!!
Hyvällä onnella se silloin tällöin saattaa tietysti ajaa samaa asiaa, järki ja sydän. Uskoakseni ajan mittaan yhteys vielä vahvistuu kun järkikin pehmenee vähitellen uskomaan sen, että sydämellä tehdyt päätökset ovat oikeita ratkaisuja.

Siinäpä haastetta hetki kerrallaan.